Kuluttajat ovat luottavaisin mielin talousasioista

Kuluttajaluottamus vahvistui joulukuussa edelleen, ja nosti samalla luottamusindikaattorin koko vuoden keskiarvon ennätyksellisen korkeaksi.

 

Kuluttajien luottamusta mittaava luottamusindikaattorin pisteluku oli joulukuussa 24,0, kun marraskuussa se oli 23,0. Viime vuoden joulukuussa sen arvo oli 19,5.

Tilastokeskus kertoo tiedotteessaan, että luottamusindikaattorin tämän vuoden keskiarvoksi tulee ennätyksellinen 22,9. Pitkän ajan keskiarvo on 12,2.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin joulukuun alkupuolella 1 185 suomalaista. Luottamusindikaattori lasketaan neljästä osatekijästä; arvioista Suomen taloudesta, omasta taloudesta, työttömyyskehityksestä ja kotitalouden säästämismahdollisuuksista.

Yli puolet, 51 prosenttia, vastanneista uskoi Suomen taloustilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana, ja vain 8 prosenttia uskoi sen heikkenevän. Vastaavat luvut olivat vuosi sitten 45 ja 15 prosenttia.

30 prosenttia kuluttajista puolestaan uskoi oman taloutensa paranevan, ja 11 prosenttia heikkenevän ensi vuonna. Vuosi sitten nämä luvut olivat 27 ja 13 prosenttia. 68 prosenttia vastaajista arvioi ajankohdan olevan hyvä säästämiselle, kun vuosi sitten niin arvioi 53 prosenttia.

Lähde:

Tilastokeskus